perjantai 18. syyskuuta 2015

Farkkukassit

Aikaisemmin tein kaverilleni farkkupussukan ja pikkupussukan enkkulakuista, joita hänen tyttärensä sitten "kadehtivat" Niinpä tytöille väkersin omat, farkkupussukat tällä kertaa kasseiksi, jotta tytöillä olisi enemmän niille käyttöä.


Kirppikseltä löysin euron farkut, jossa oli tarpeeksi pienet takataskut, ja näin sain kasseihin heidän toivomansa taskut ulos.


Kaavana edelleen mun oma viritelmä. 

tiistai 15. syyskuuta 2015

Pikkuihmisen vaatetta

Siskon tytölle kangasvaihtareilta hamstratusta kankaan palasta pöksyt. Piti tehdä kaavalla kossa ei ole keskisaumaa, niin saa kuvat näkyviin paremmin.


Ihanan syksyiset. 


Lahkeen resorin saa suoraksi, joskos vaikka ois pidempi käyttöikä.


Eurokankaan palalaatikosta haalitusta kankaasta mekko. Tässä ehkä liikaa pituutta, pitänee lyhentää vielä.


sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Koukulta ja puikoilta

Yleensä kesällä hikoillaan. En pysty kutomaan enkä virkkamaan. Helteitä odotellessa aloitin vain pieniä töitä, jottei jäis kesken. Isompaakin kai olis voinu tehdä, ei tullu helteitä ei.


Pojalle uimahalliin, kisoihin, seuran väriset sukat, eipä hierrä muovikengät ja jalat pysyy lämpiminä.


Niin se vaan on, että nykyään meillä on samankokoinen jalka...



Pari riskirättiä, toinen puikoilta ja toinen virkkuukoukulla, Bambulangasta. Saa heitellä vanhoja pois.

Jaahas, mitäs sitten tekis telkkua katteleessa?

lauantai 12. syyskuuta 2015

Hellapuun tilkut

Hellapuun kivijalkaliikkeestä, täältä Raumalta, on muutaman kerran saanut ostaa tilkkuja. Kerran myöhästyin, ja päätin että toisella kerralla en.

Matkaani lähti paperikassillinen mitä ihanimpia kuoseja tilkkuina, ja vähän suurempinakin paloina. 


Leikkasin kassin pienimmistä tilkuista, n.5cm x 5cm paloja. 


Järjestelin ja asettelin. Kaksi palaa piti käydä hakemassa omasta varastosta, jotta saisin väreihin vaihtelua.


Kanttasin sinisellä joustamattomalla kantilla. 


Taakse kangasvaihtareilla vaihdettua flaneellia. Veljeni sai tytön, huh, sillä peitto on mielestäni aika tyttömäinen, huolimatta muutamasta autokankaasta. 

Muutamasta isosta tilkusta tein tiskirätin, itseäni ilahduttamaan.


Kiitos Hellapuulle, mahdollisuudesta tilkkuiluun.

perjantai 4. syyskuuta 2015

vähän pureskelua vaatineet leggarit...

...vaiko yöhousut....



Tein ja sovitin, laitoin kaappiin, ei kykene julkisesti pitämään....


Tai jospa sittenkin....


Arvanette syyn miksi kangas on joskus ostoskooriini päätynyt. ¨

Tänään kuitenkin lähdin rohkeasti töihin näissä. *hihittelee*